Tapahtumat‎ > ‎Uutiset‎ > ‎

Lasten säihkyvät silmät ja valloittava hymy!

lähettänyt Kari Honkanen 5.9.2013 klo 6.52   [ 6.9.2013 klo 23.55 päivitetty ]

 

Terveiset Unkarin köyhistä romanikylistä!

Taas on yksi matka takana, ehkä vaikein tähänastisista, ainakin henkisesti.Starttasimme Juhani Happosen kanssa matkaan tiistaina 27.8. Helsinki-Vantaan lentokentältä ja lensimme Budapestiin, jossa meitä oli vastassa hyvä ystävämme Scabo Sanda. Hänen kanssaan matkustimme Várpalotan -kaupunkiin, jossa meidän ”herrankukkaro” eli romanimission tukikohta ja vuokra-asuntomme sijaitsee. Asunto on meille todella tärkeä tukikohta, jossa voi majoittua ja levähtää. Asunto toimii myös toimistona ja varastopaikkana. Tällä hetkellä siellä on varastoituna kokousteltta.

Keskiviikkoaamuna tapasimme englantilainen työtoverimme ja ystävämme Adrian Buryn, joka tekee työtä yhdessä uskoon tulleen romanimiehen, Lázslón kanssa. Teimme sotasuunnitelman alkavalle työviikolle.  Juhani haastatteli Adriania tulevia lehtikirjoituksia varten, joissa tahdomme kertoa romanityöstä Unkarissa hiukan laajemmin.Sen jälkeen läksimme liikkeelle. Ajoimme Berhidan -kaupunkiin, jossa tapasimme Lázslón sekä romaninuorukaisista kootun evankelioimisjoukon.

Olemme olleet yhteydessä Itävallassa sijaitsevaan Grazin helluntaiseurakuntaan, jonka pastorin Markus Grafin, tunnen hyvin jo Itävalta-vuosiltani. Grazin seurakunta oli lahjoittanut vaatteita ja koulutavaroita, joita pakkasimme yhdessä vuokraperäkärryn täyteen. Auton takakonttiin pakkasimme Raamattuja ja ruokatarvikkeita. Adrianin ”autopoloinen” (WV Polo) sai vedettäväkseen raskaan kärryn sekä täyden lastin romanimiehiä. Meidän vuokra-autoon tuli vielä kolme romanimiestä, minun ja Juhanin lisäksi. Ajoimme Adrianin perässä ja näimme, kuinka ”poloisen” perä viisti niin alhaalla, että monttujen kohdalla – ja niitähän riitti – vain kipinät sinkoilivat iloisesti. Onneksi selvittiin perille asti.

Ajoimme noin 65 kilometriä etelään Mezőszentgyörgy -nimiseen romanikylään. Pysähdyimme kylän laitamalle eräälle aukiolle,rukouspaikkaan, jossa olimme olleet Tarjan kanssa jo edellisellä kerralla mukana. Adrian ja Lázsló kokosivat romanimiehet ensin ympärilleen ja lukivat heille Samasta rohkaisevia kohtia. Sen jälkeen rukoilimme tunnin verran ja „otimme maan haltuun!“ Voi sitä rukouksen pauhua!

Kävimme yhteensä viidessä romanikodissa. Tapasimme ensimmäistä kertaa Zoltanin vaimon Tündin, joka oli päässyt vankilasta takaisin suuren perheensä luokse. Tapahtui sellainenkin ihme, että tämä kyläpäällikkö kutsui meidät ensimmäistä kertaa sisälle taloon. Adrian sanoi, että se oli ensimmäinen kerta heillekin!
Talo oli aivan täynnä eri-ikäisiä romaneita, nuoria äitejä, varhaisnuoria, lapsia ja lastenlapsia!
Eräs nuori mies halusi tulla uskoon ja sain rukoilla hänen puolestaan. Annoimme hänelle ja kaikille muillekin haluaville omat Raamatut. Huomasin, että perheen noin 14 -vuotias kuuro poika piilotteli eräässä huoneessa. Kutsuin häntä tulemaan luokseni. Sain rukoilla hänen puolestaan ja siunata häntä. Yhtäkkiä poika tarrasi minusta kiinni ja halasi lujasti. Se oli herkkä hetki.

Mukanamme tulleet nuoret uskovaiset romanimiehet olivat kerrassaan mainioita evankelistoja! He toivat  valoa ja iloa hämäriin ja lohduttomiin romanikoteihin. He lauloivat, todistivat ja rukoilivat suurella voimalla ja sydämen palolla. Yksi heistä oli tullut vasta uskoon ja kastettu Balatonissa. Ja nyt jo täysillä mukana evankeloimassa!

Suurinta iloa koimme Juhanin kanssa niissä muutamissa kodeissa, joiden lapset pääsisivät lähtemään koulutielle. Seuraavana maanantaina 1.9. olisi SE suuri päivä! Tätä hetkeä olimme odottaneet: peräkärryssämme oli nimittäin mukana yllätyslahja koululaisille! Voi sitä riemua ja iloa, kun lapset saivat uudet koulureput, penalit, kyniä ja vihkoja.

Kyyneleet nousivat silmiini, kun seurasin lasten intoa ja halua lähteä opin tielle. Monikaan heistä ei todennäköisesti selviäisi Unkarin kivikkoisella koulutiellä loppuun asti, vaan ruusuiselta näyttävä opintie tulisi kariutumaan romaneihin kohdistuva rasismin ja syrjäytymisen myötä.

Hildan luokse tulimme myöhään illalla. Kaikki viisi lasta olivat paikalla. Vauvan hautajaisista on vierähtänyt jo tovi ja suurin suru on surtu. Saimme olla mukana tukemassa heitä vaikeassa ahdingossa. Mutta. Mies ja perheen isä istuu tutkintavankeudessa, tuomion suuruudesta ei ole vielä tietoakaan, ja en ole vielä päässyt häntä tapaamaan - yrityksistä huolimatta.
Hildan tilanne oli erittäin vaikea. Huonokuntoisesta, lähestulkoon ovettomasta ja ikkunattomasta talosta oli katkaistu sähköt, vesi ja kaasu. Seisoimme pimeässä ja kalustamattomassa huoneessa – Hilda oli polttanut edellisenä talvena huonekalut saadakseen edes vähän lämpöä vetoisiin nurkkiin kovien pakkasten takia – ja yritimme rukoilla.

Pala nousi kurkkuun, rukous takertui puolimatkaan jonnekin aivojen ja sydämen välimaastoon, eikä jaksanut nousta kielenkantimille saakka. Niin typertynyt olin. Tiesin Hildan sairastavan ja nyt hän menettäisi lapsensa lastenkotiin. Mustalaisnaiselle se on kuin otettaisiin pohja pois elämältä - kun jää yksin.

Vaikka saimme antaa Hildan perheelle vaate- ja ruoka-apua, ei se enää paljon lohduttanut, koska äidin sydämen kipu ja pelko perheen menettämisestä viiltäisi pahemmin kuin vaatteettomuus tai nälkä. Kun palasimme takaisin tukikohtaan asunnollemme, olimme Juhanin kanssa hiljaista miestä, jutut olivat vähissä. Sinä yönä ei tullut uni silmään.

Kävin useana päivänä romanikylässä vierailemassa eri kodeissa. Sain tutustua nyt myös uskovaisiin koteihin. Adrian opetti uskoon tulleille romaneille hengellisen elämän perusasioista. Sen päivän opetusaiheena oli uudestisyntyminen. Oli rohkaisevaa nähdä työn edistyminen ja hengellinen kasvu monien romanien elämässä. Uskovien kodeissa oli Pyhän Hengen vaikuttama iloinen ja hyvältä tuoksuva ilmapiiri. Adrian oli kiitollinen uudesta kannettavasta Acer- tietokoneestaan, jonka olimme hänelle hankkineet. Hän on teologian maisteri ja on opettanut raamattukoulussa mm. systemaattista teologiaa, apologetiikkaa ja eskatologiaa. Uskoon tulleet romanit saavat hyvää Raamatun opetusta.

Yksi suurimmista tarpeista Adrianin ja Lázslón työssä on kunnollisen auton puute! Työtiimi tarvitsisi ehdottomasti peräkoukulla varustetun pikkubussin, jolla he tekisivät matkoja romanikyliin. Adrianin ”poloinen” vetelee viimeisiään eikä siihen koko tiimi edes mahdu. Jätän tämän tarpeen vakavana rukousaiheena kaikkien sydämille. Meillä täällä länsimaissa on paljon yltäkylläisyyttä ja meidän kristittyjen tulisi Raamatun antaman ohjeen mukaisesti tasata omastamme niiden hyväksi joilla ei mitään ole.

Toinen suuri rukousaihe on Lázslón työttömyys. Yhdeksän vuoden pituinen työ päättyi firman konkurssiin ja kaikki työmiehet saivat lopputilin. Uuden työpaikan saanti on kiven alla, varsinkin romanille, vaikka Lázslollá on hyvän ja luotettavan työmiehen maine. Hänellä on kahdeksan lasta, joista viisi asuu vielä kotona. Kolme heistä on orpoa, jotka Lázsló on ottanut vaimonsa kanssa kotiinsa asumaan.

Myös Adrian elää erittäin pienillä tuloilla ja tarvitsi tukea työhön. Varmasti Adrian Bury kemian tohtorina ja Walesin yliopiston lehtorina olisi voinut tienata hyvin, mutta hän on nyt Jumalan palkkalistoilla, eikä Herra jää koskaan kenellekään mitään velkaa.

Sunnuntaina 1.9. vierailimme Juhanin kanssa Várpalotan seurakunnassa. Toin terveiset Suomesta ja kerroin vierailuistamme romanikodeissa ja haastoin seurakuntaa lähtemään mukaan tähän tärkeään työhön.

Juhani lauloi ja saarnasi evankeliumin ilosanomaa, joka kuuluu myös vähemmistöryhmille.

Palasimme takaisin Suomeen myöhään maanantai-iltana. Matka jätti taas jälkensä sieluuni. Vaikea on karistaa kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa pois, jäi niin paljon sulateltavaa, pitkäksi aikaa.

Sunnuntaina sain kuulla, että Hilda menettää lapsensa ja jää ypöyksin… Palaan Hildan hämärään majaan rukouksin, sydämen ajatuksin, ja tulemme palaamaan sinne Tarjan kanssa syyslomalla ihan fyysisestikin.

Comments