Päivi puhui lapsen oikeudesta evankeliumiin ja tulla sitä kautta tuntemaan Jumala. Hän kertoi, miten vastaanottavia - muualla kuin Euroopassa - ihmiset ovat kuulemaan rakastavasta Jumalasta, ja jätti sitten rukousaiheeksi sekä lapset että aikuiset, koska Suomessakin valitettavasti asenteet vievät koko ajan pois kristillisen kasvatuksen ilmapiiristä. Synkretismi eli kaikkien jumalien hyväksyminen samanarvoisiksi on saanut hyväksyntää viime aikoina myös kristittyjen keskuudessa. YK:n lastenoikeuksien julistus takaa lapsillekin omantunnon ja uskonnon vapauden, joten heille voidaan kertoa elävästä Jumalasta. Suomalaisen trendin Päivi ennakoi tuovan tuhon koko seuraavalle sukupolvelle. House Band lauloi ylistyslauluja, ja yleisökin yhtyi pirteään sovitukseen virrestä Soi kunniaksi Luojan. Jumalanpalveluksen juonsi Terhi Tikkanen. Kirjoitti: Sirkka Väätäinen |


